Metsästysammunta ja koiran kanssa ampuminen
Jokaisen koiran omistajan tulisi ampua niin metsällä kuin kokeissa aina omalle koiralle!
Tarjoamme mahdollisuuden tulla kouluttamaan koiraa, sekä ohjaajaa oikeanlaisessa metsästystilanteessa. Monesti koiran ohjaaja turvautuu esim kokeissa ulkopuoliseen ampujaan, jotta koiralle saadaan pudotus.
Usein syynä on joko epäilys omista taidoista, tai epävarmuus koiran yhteistyön toimimisesta kokeissa.
Meillä on hyvät maastot käytössä ja voimme räätälöidä kurssin, jossa ensin ammutaan radalla kiekkoja, hiotaan nostoa, aseella ampumista ja katsotaan että ase sopii asiakkaalle hyvin. Sen jälkeen on mahdollisuus siirtyä koiran kanssa maastoon, jossa ammutaan koiralle, ampujana toimii koiran ohjaaja!
Mahdollisuus myös osallistua sorsastukseen tai ostaa muutama fasaani esim seisovalle tai ylösajavalle koiralle.
Noutajilla mahdollista osallistua myös sorsajahtiin ja ampua omalle koiralle. Voimme käydä läpi noutoa ja passipaikalla käyttäytymistä, sekä kuiva harjoittelua riistan noutamiseen, vesinoutoa ja muita noutamiseen liittyviä harjoitteita.
Kysy lisää rohkeasti ja räätälöimme mielellään koira kohtaisesti kurssin ja ammuntaharjoituksen, jotta kaikki voisivat ampua omalle koiralle turvallisesti ja saada hienoja kokemuksia metsällä ja kokeissa!


